Kettu Petra Repolainen, eli Petra Heier on Helsingissä asuva saksalaistaustainen taiteilija. Hän tekee piirustuksia, maalauksia, video- ja ääniteoksia sekä performansseja. Heier valmistui kuvataiteilijaksi Taidekoulu MAAsta keväällä 2019. Lisäksi hän on visuaalisen kommunikaation kandidaatti ja erikoistunut Siemens Training Centerissä multimediaan. Hän työskenteli kotimaassaan graafikkona, websuunnittelijana ja kuvittajana.

Heier kysenalaistaa, miten ihmiskunta käyttää ja hyväksikäyttää resursseja kuten luontoa, tilaa, eläimiä ja ihmisiä. Hän tarkastelee kriittisesti palveluiden automatisoitumista ja miten se vaikuttaa esimerkiksi ikäihmisiin tai mielenterveyden häiriöistä kärsiviin. Taiteellisen työsketelynsä lisäksi Heier tutkii taideterapian mahdollisuuksia sosiaali- ja hyvinvointityössä.

Hänen performanssejaan on nähty galeria MAA-tilassa 2017 sekä HAM-kulmassa 2018. Heierillä oli yksityisnäyttely Kanttin palvelutalossa Helsingissä 2014.
Petra Heierin teoksissa toistuu monikerroksellisuus riipumatta käytetystä mediasta. Hänen aiheissaan on läsnä ristiriitaisuuksia. Heierin teokset ovat usein moniaistillisia, esimerkiksi maalauksia, joilla on ääniraita. Piirustuksïssään ja maalauksissaan hän kertoo tarinoita ja hänen ääniteoksensä maalavat sävelillä. Videoteosten tunnelma on usein rauhallinen ja meditaatiivinen. Niissä korostuvat yksityiskohdat jotka näytetään yllättävällä tavalla. Heier hyödyntää teoksissaan sattuman kautta syntyneitä pintoja, struktuureja ja ääniä, joita hän työstää eteenpäin.

